Joskus yksi matka voi olla niin merkityksellinen, että se mullistaa koko loppuelämän. Ensimmäinen matkani New Yorkiin vuonna 2006 osoittautui tällaiseksi. Kaupunki ihmisineen hurmasi minut siinä määrin, että jäin siihen koukkuun kuin huumeeseen. Tuntui ensimmäistä kertaa, että olin löytänyt sielunmaisemani.
New Yorkista silloiseen kotiin Ouluun palattuani minulla oli edessä pienoinen ongelma. Halusin huumettani palavasti lisää, mutta sitä ei ollut saatavilla. En tuntenut edes yhtään diileriä saati muita koukussa olevia. Mikä neuvoksi!?
Kun jotain haluaa tarpeeksi, keksii yleensä keinon sen saamiseen.
Ymmärsin pian, että minun on tutustuttava muihin Amerikan matkaajiin, jotta löytäisin uusia mahdollisuuksia toteuttaa unelmiani. Haaveeni olivat ehtineet saavuttaa sellaisen kokoluokan, josta en selviäisi omin nokkineni. Halusin oppia tuntemaan New Yorkin perinpohjaisesti ja vielä koko maan sen ympärillä. Pieniä haaveita köyhälle opiskelijalle!
Oivallukseni verkostoitumisen hyödyllisyydestä johti lopulta haaveideni toteutumiseen suuremmin kuin olisin ikinä voinut edes unelmoida. Miten? No, minäpäs kerron.
Perheenlisäystä nykyajan tapaan
Aloitin Amerikka-perheeni rakentamisen mistäpä muualta kuin internetistä löytämästäni, lakkautusuhan alla olevasta Oulun Suomi-Amerikka Yhdistyksestä, jonka uudelleen henkiin puhaltamisen otin vastuulleni innokkaana korkeakouluopiskelijana. Kävi ilmi, että Amerikan pureman saaneita Oulusta löytyi muitakin ja vuonna 2008 – eli vuoden kuluttua "työn" alettua – yhdistyksessä oli mukana jo 290 jäsentä.
Eläväinen ystävyysseuratoiminta Oulussa herätti Yhdysvaltain suurlähetystön huomion ja aloimme järjestää tapahtumia yhdessä. Hiljalleen Amerikka-perheeseeni alkoi tulla uusia tärkeitä henkilöitä myös pääkaupunkiseudulta. Kun sitten vuonna 2011 muutin Helsinkiin, koostui tuttavapiirini harrastusteni ansiosta matkabloggaajista ja ihmisistä, joilla oli läheinen suhde Yhdysvaltoihin. Oma tiekin oli alkanut viedä yhä tiuhempaan USA:han milloin opiskelun, milloin ihan vain reissaamisen muodossa.
Helsinkiin asetuttuani kaipasin Oulusta tuttua rentoa Amerikka-perheen kanssa puuhastelua uudessa kotikaupungissani. SAMista tutun Kirsin kanssa kokosimme yhteen pienen porukan ja perustimme Nuorten aikuisten Amerikka –verkosto NAMEn 25.3.2013 silloisen Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton toimistolla Töölössä. Liitto ja Helsingin Suomi-Amerikka Yhdistys auttoivat upeasti NAME-verkoston maailmaan ja antoivat sen kasvaa ensimmäiset vuodet tässä lintukodossa huolettoman lapsen asemassa.
Itsenäistymisen aika
Vuonna 2017 Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto muutti nimensä SAMiksi ja Nuorten aikuisten Amerikka –verkosto päätti jatkaa toimintaa pelkkänä NAMEna. Oli tullut aika itsenäistyä ja perustaa ensimmäinen ikioma koti.
Ja sen kodin sivuille kirjoitan parhaillani tätä NAMEn tarinaa.
Alkuperäinen idea mutkattomasta, ihmisiä yhdistävästä toiminnasta on toteutunut kuluneiden vajaan viiden vuoden aikana aika mahtavasti. NAME ei ole vaatinut byrokratiaa eikä pääomaa pysyäkseen elossa. 400 Amerikan ystävää on liittynyt mukaan verkoston toimintaan Facebookissa ja lukuisia ystävyyssuhteita on syntynyt.
Jopa yhteisiä matkoja suuren meren taa on tehty ja kokemuksia vaihdettu kaikista 50:stä osavaltiosta, jotka kätkevät sisäänsä loputtoman määrän upeita kohteita reissumiehille ja -naisille tutkittavaksi. Opiskelu- ja työmahdollisuuksistakin on vinkkailtu ja läksiäisiä vietetty.
Suomen ja Yhdysvaltain välille on rakentunut monta vahvaa sidettä ja linkkiä – ihmissuhteita – jotka ovat lähteneet liikkeelle kepeästä verkostoitumisesta. Toisin sanoen siitä, että tavalliset ihmiset ovat kohdanneet toisiaan kuppikakkujen, burgereiden ja budweisereiden äärellä.
Joulukuussa 2017 rinnallani NAMEa pyörittävät Kirsi, Sanna ja Ville Markus – kolme mahtavaa tyyppiä, joita uskallan kutsua ystävikseni. En pysty kuvittelemaan, millainen elämäni olisi ilman näitä Amerikka-perheeni jäseniä, jotka toimivat jatkuvana innoituksena ja esimerkkinä siitä, että tahtovalle mielelle kaikki on mahdollista.
Ehkä jonain päivänä minäkin olen Kirsin tavoin tallannut maata kaikissa Amerikan osavaltioissa (tavoite!), tehnyt hyväntekeväisyyttä New Yorkissa kuten Ville Markus (ihanne!) ja roadtripannut USA:n mantereen halki niin kuin Sanna (suunnitelma!). Kaikki nämä tavat nähdä Yhdysvaltoja innostavat minua edelleen yhtä paljon kuin ne innostivat vuonna 2006. Tänä päivänä vaan en pidä niitä enää etäisinä tai epärealistisena haaveina. Kaikki on kyllä mahdollista – sen olen jo oppinut tältä suurelta perheeltä.
- Ulla Alakangas
Ps. Tässä porukassa on tilaa myös sinulle, jos Jenkit kiinnostaa. Tervetuloa mukaan tapahtumiimme! Tilaa uutiskirje tästä, jotta kuulet ensimmäisten joukossa, kun jotain tapahtuu. Monet tapahtumistamme tulevat täyteen nopeasti.
Ei kommentteja